torstai 30. toukokuuta 2013

Ole yhteydessä enkeleihin

Sinulla on enkelioppaita ja suojelusenkeli.

Puhu heille päivittäin.

Enkelit odottavat, että Sinä avaat yhteyden.

Vapaan tahdon mukaan he eivät saa auttaa Sinua ilman lupaasi.

Kirjoitti Kaikki mitä on

keskiviikko 29. toukokuuta 2013

Vierailut unen aikana

Ollessasi lucid-unessa (tiedostat näkeväsi unta), lausu sanat "haluaisin vierailla Toisella puolella".

Saatat yllättyä, kun ulottuvuus vaihtuu!

Pääset kyllä takaisin, koska olet energeettisesti sidoksissa fyysiseen kehoosi.

Kirjoitti Kaikki mitä on

maanantai 13. toukokuuta 2013

Tauko

Hei, Hariel (kanavoija) tässä.

Blogi on nyt pienellä tauolla saamani ohjeen mukaisesti. Keskityn nykyisin musiikkiin, joten kanavointi on jäänyt hieman syrjään.

En kuitenkaan ole lopettamassa, jatkan kanavointia kun on sen aika.

keskiviikko 8. toukokuuta 2013

On olemassa toisia ulottuvuuksia

Voit meditatiivisessa tilassa saada yhteyden toisiin ulottuvuuksiin.

Muista olla maadoittunut, kun teet niin.

Energiatasolla ei ole paikkaa, joten voit käydä "missä tahansa".

On mahdollista käydä "Toisella puolella".

Tekniikka: Sano mielessäsi, mihin haluat siirtyä.

Muista tehdä maadoittavia asioita "matkan" jälkeen, niitä voivat olla mm. viljapitoinen ravinto, yhdistyminen juurichakrasta maapallon keskipisteeseen tai kävely luonnossa.

Matkoja on helpoin tehdä myöhään illalla.

Kirjoitti Kaikki mitä on

tiistai 7. toukokuuta 2013

Uuden luominen

Kaikki alkaa ajatuksesta.

Uskomuksesi luovat todellisuutesi!

Jotta ajatuksesi toteutuisivat, vältä ajatuksia kuten "se ei ole mahdollista", "en osaa", "puolisoni ei anna minun tehdä niin", "minulla ei ole voimia".

Asioita voi toteuttaa vähitellen.

Voit jakaa raskaammat tehtävät osiin.

Muista lepäämisen ja piristävien asioiden sopiva suhde.

Kirjoitti Kaikki mitä on

maanantai 6. toukokuuta 2013

Uuden Aikakauden ihminen

Toinen blogimme, Uuden Aikakauden viestejä, sisältää kaksi kirjaa.

Toinen on pitempi kirja Uusi Aikakausi - 2012 jälkeen, toinen on lyhyempi kirjanen Olemme yhtä.

Voit tulostaa nämä kirjat ja lukea sopivana hetkenä.

Kirjoitti Kaikki mitä on

lauantai 4. toukokuuta 2013

Irti päästäminen

Meditaatio auttaa Sinua sen oppimisessa, että osaat päästää irti.

Ajatuksesi luovat sisäisen todellisuutesi.

Toistuvat ajatukset on mahdollista lopettaa!

Affirmaatio: "Osaan päästää irti ajatuksista".

Irti päästämisen taito on tärkeä, jotta voisit ohjata ajatuksesi asioihin, joita haluat luoda elämääsi.

Kirjoitti Kaikki mitä on

perjantai 3. toukokuuta 2013

Muutos

Ainoa pysyvä asia on muutos.

Aina kun päästät irti, jotain uutta tulee tilalle.

Mieltä ei tarvitse tyhjentää kokeaksesi valaistumisen, mutta tyhjä mieli on eräs valaistumiseen liittyvä kokemus.

Toinen kokemus on, että kaikki on nykyhetkessä.

Kolmas kokemus, että valaistuneessa tilassa voi ajatella, mielen ei tarvitse olla hiljaa.

Kirjoitti Kaikki mitä on

torstai 2. toukokuuta 2013

Kesä

Ollaksesi hyvässä värähtelyssä, vältä päihteitä.

Baarissa käyntiin voi tottua, ilman että juo.

Se voi jännittää aluksi, mutta pian totut olemaan "luonnollisessa tilassa".

Päihteettömyydestä säästyneillä rahoilla voit ostaa esimerkiksi parempaa ruokaa, vaatteita, sisustusesineitä yms.

Kirjoitti Kaikki mitä on