tiistai 26. elokuuta 2014

Kanavoijan viesti

Blogini ovat edelleen toistaiseksi tauolla. Tauon syy on pitkään jatkunut fyysinen väsymyskausi, toinen syy on, että työstän uutta ambient-levyä ja siihen menee jonkin verran aikaa ja energiaa.

Olen kuitenkin palaamassa kanavoinnin pariin, kunhan tilanne sen sallii.

"Kanavalta" on tullut viestiä, että blogit ovat jatkumassa edelleen, mutta tarkempaa tietoa ei ole tullut.

Rakkaudella / Palaamisiin,
Hariel

sunnuntai 5. tammikuuta 2014

Henkien näkeminen

Henget voivat näyttäytyä vain sellaisille, jotka ovat aktivoineet selvänäköisyyden.

Selvänäköisyys alkaa vähitellen ja siitä tulee ajan myötä selkeämpää ja todellisempaa.

Selvänäköiset näkevät myös mm. symbolisia kuvia ja energioita.

Kirjoitti Kaikki mitä on

lauantai 4. tammikuuta 2014

Nettifoorumit ja keskusteluryhmät

Internetin keskusteluryhmissä ja -foorumeilla on tarkoitus verkostoitua ja jakaa hyviä asioita muille.

Välttäkää riitelyä ja oikeassa olemisen tarvetta.

Riittää, että jaatte tietonne - väittelyitä ei tarvitse "voittaa".

Ihmiset kyllä intuitiivisesti tunnistavat tiedon, joka on heille hyödyksi.

Kirjoitti Kaikki mitä on

perjantai 3. tammikuuta 2014

Henkimaailma ja elämän jatkuminen siellä

Henkimaailma on todellinen Kotinne. Olette maan päällä väliaikaisella matkalla oppiaksenne ja kokeaksenne asioita.

Fyysinen kuolema ei ole elämänne loppu.

Myös esim. ateistit ja agnostikot pääsevät yleensä valoon.

Heidän uskomusjärjestelmänsä on perustunut ihmisen ajatuksiin maan päällä. He ovat tänne inkarnoituessaan unohtaneet lähes koko "todellisen menneisyytensä" (elämä henkimaailmassa ja edelliset elämät). Kuten jo tiedätte, nykyisin lähes kaikki ovat syntyessään unohtaneet em. asiat.

Kirjoitti Kaikki mitä on

Lisää tietoa kanavoijasta

Hei, Hariel (kanavoija) tässä.

Lisäsin blogisivun oikeaan laitaan tekstilaatikon "Tarinani kanavoijana". Siellä kerron lyhyesti miten minusta tuli kanavoija.

torstai 2. tammikuuta 2014

Henkimaailmaan siirtyneet läheisenne

Ennen fyysistä syntymää Sielu luo useita mahdollisia poistumispisteitä. Poistumispiste valitaan sen mukaan, miten elämä on edennyt ja miten kauan on kestänyt oppia elämän oppitunnit.

Oletusarvoisesti kaikki "pääsevät valoon", elleivät he itse vastusta Valon maailmaan palaamista.

"Siirtymän" (fyysinen kuolema) jälkeen Sielu viedään yleensä johonkin hänen uskomusjärjestelmänsä mukaiseen paikkaan, josta alkaa hänen elämänsä Hengen maailmassa.

Kirjoitti Kaikki mitä on